keskiviikko 26. joulukuuta 2012

Lovikkalapaset

Äidilläni on nimipäivät heti joulunpyhien jälkeen ja olen usein kutonut hänelle pienen lahjan. Tänä vuonna pukki toi hänelle jo sukat, niinpä ajattelin kutoa lapaset, vaikka koiran ulkoilutukseen. Tälläiset ihanan pehmeät Lovikkalapaset syntyivät Huopasesta. Olen vähän vierastanut kyseistä lankaa mutta täytyy todeta, että tämä lanka tulee varmasti puikoille myös uudestaan. Yllätyin kuinka nopeasti nämä valmistuivat ja vielä joulunaikana .(Ei päivääkään ilman kutimia, edes jouluna). Yhteen lapaseen meni aikaa VAIN pari tuntia. Suosittelen siis jokaiselle NopeastiValmista-ihmiselle :) Ohje lapasiin löytyy täältä.
 
 
 
Lisäksi on pakko mainita ihanasta lahjasta ystävältäni: Herra Robotti :) Oiva apu samankokoisten puikkojen löytämiseen.
 
 
 
 
 
 


tiistai 25. joulukuuta 2012

Joululahjoja

Tänä vuonna tein kaikki joululahjat itse, muutamaa pakettia lukuunottamatta, niihinkin sisällytin mukaan jotain omatekoista.
 
 
Tässä pukinkonttiin matkanneet sukat.
 
 
 
Ryppyvarsisukat
 
 
Palmikkosukat
 
 
ranskalaisella kantapäällä
 
 
Hieman huono kuva pitsisukista.
 
 
 
Ässäsukkia tein suvunmiehille, jokainen sai omat uniikitsukkansa.

 
 Perheemme miehet saivat myös lahjaksi Ässäsukat. Näissä punaisensävy vaihtui kirkkaanpunaiseen, koska edellä olevissa sukissa oleva punainen (verenpunainen) oltiin lopetettu.
 
 
 
"Joulukukiksi" vietiin teippailtuja tuikkuja.



"Namipaloja" tein tällä ohjeella. Leikkasin levyn annospaloiksi ja laitoin pieniin vuokiin, päälle vielä lumihiutale koristeeksi ja pakettiin :)

Pipotuksia

 
Poitsu sai jälleen uuden pipon. Tämä on "jämälangoista" kudottu 2-kertaisella seiskaveljeksellä ja tuli kyllä lämmin ja talvipuvun väreihin natsaava :)
 
 

 
Itselleni tein pipon Isoveljestä tällä ohjeella, pieniä mukailuja tehden.
 
 


perjantai 21. joulukuuta 2012

Angry Birds

Poikamme on suuri Angry Birds-fani. Novitassa oli ohje kudottuun lintuun, niinpä päätin kokeilla millainen siitä tulee ja mielestäni hauskan joulukoristeen lastenhuone saikin  :) Itse sovelsin hieman ohjetta ja siitä tuli hieman isompi, kun alkuperäisestä.





lauantai 17. marraskuuta 2012

Muffinssit ala Nina

Jos tykkää suklaasta ja varsinkin Pätkiksistä, pitää varmasti myös näistä muffinsseista. Nämä ovat ihanan suklaisia ja pehmeitä, suussa sulavia. Itse olen aikoina löytänyt tämän ohjeen Pirkasta tai Yhteishyvästä ja muokainnut sitä omaan suuhun sopivaksi.


Ohjeesta tulee noin 7kpl

1 1/4 dl sokeria
2 pientä kananmunaa
75g sulatettua rasvaa
2 dl vehnäjauhoja 
1/4 dl kaakaojauhetta
1/4 dl perunajauhoja
1 tl leivinjauhetta
1/2 tl vaniljasokeria
3/4 dl kermaa tai maitoa
n. 75g pätkikisiä

Vatkaa sokeri ja munat kuohkeaksi vaahdoksi. Lisää sulatettu rasva. Yhdistä kuivat aineet ja lisää siivilän läpi seokseen. Lopuksi kerma ja osa pätkiksistä.
Laita vuokien pohjalle taikinaa ja paina keskelle pieni pätkispala. Lisää vielä taikinaa "hatuksi".

Paista 200 asteessa. EI KIERTOILMALLA! (minä en ainakaan saa näitä kiertoilmalla onnistumaan)
Noin 15-20 minuuttia riippuen uunista ja muffinien koosta.
 

perjantai 16. marraskuuta 2012

Valoja, kynttilöitä, valoja...

Nyt se sitten iski .Nimittäin totaali kyllästyminen tähän pimeyteen. Tiedän, että on aikaista alkaa koristelemaan joulua mutta nämä ovat nyt omalla kohdallani vain valoja, jotka toivottavasti auttavat piristämään
tätä harmautta ja pimeyttä.







Takka on talomme paras asia.  Lämmityksen lisäksi se on ihana tunnelmanluoja. Tästä en luopuisi!




tiistai 13. marraskuuta 2012

Kanakeittoa arkeen

Tämä ohje on pakko jakaa teidän kanssa. Kanakeitto on yksi meidän perheen yhteisistä lemppari arkiruuista. Siitä tykkää myös lapset (ainakin meillä), vaikka keitonliemi onkin ehkä aikuisempaan makuun sopivampi. Keiton reseptiikka on vuosien harjoituksen tulos, joka nyt alkaa olemaan sitä mitä joskus lähdin hakemaan. Tämä valmistuu nopsasta työpäivänkin jälkeen, kun kotona vatsat huutavat murua. Lisäksi parasta on (jos tekee tarpeeksi ison satsin) että maku paranee vain seuraavana päivänä.
 


 10 suurehkoa perunaa
 3 porkkanaa
 3 kanaliemikuutiota 
 n.500g hunajamarinoituja ( kannattaa ostaa maustettuja suikaleita vaikka normaalisti ostaisikin maustamattomia) broilerin fileesuikaleita
1pkt koskenlaskija sulatejuustoa VOIMAKAS
ripaus timjamia

Keitä perunat ja porkkanat melkein kypsiksi. Lisää ruskistetut suikaleet ja juusto nokareina + ripaus timjamia.  Anna hautua vielä 10min.

Keittoa voi tuunata lisäämällä ei kasviksia. Kesällä laitoin mukaan kesäkurpitsaa, johon poikamme tokaisi: " miks meil on kurkkua keitossa"?! :)

lauantai 10. marraskuuta 2012

Kirje joulupukillle sähköpostitse


Lelukirjoja alkoi tupsahtelemaan postilaatikkoon pari kuukautta sitten. Suurin virhe oli antaa ne luettavaksi lähes 4-vuotiaalle pojalle, joka odottaa malttamattomana synttäreitään (synttärit marraskuun lopussa) ja joulua. (Taas viisaampana, annan lehdet ensi vuonna vasta joulukuun alussa.)

 Poika katseli lehdet iltaisin nukkumaan mennessä ja kertoi aamuisin uudesta lelusta, jonka kirjoista oli löytänyt ja eritteli ne mitkä haluaa synttärilahjaksi ja mitkä kirjoitetaan joulupukin kirjeeseen.

 Joulupukille kirjoitimme kirjeen tällä viikolla ja käskin häntä näyttämään asiat joita toivoo joulupukilta. Listaan mahtui kymmenen toivelahjaa.Tälläinen listasta tuli pitkän harkinnan jälkeen.



Kirje laitettiiin odottamaan jääkaapinoveen. Tänä aamulla aloin puhumaan, että lähetämmekö kirjeen pukille vai viemmekö sen ulos odottamaan, että tontut sen sieltä hakevat. Tähän poika vastasi:  ( tietotekniikanajan lapsi kun on ja super kiinnostunut tekniikasta) äiti lähetetään se pukille sähköpostilla. Hölmistyneenä vastasin, että äiti ei kyllä tiedä pukin sähköpostiosoitetta. Poika katsoi hetken hölmistyneenä minua ja tokaisi: ai jaa.
Päädyimme kuitenkin yhteistuumin tulokseen, että illalla tontut varmasti liikkuvat meilläpäin ja viemme kirjeen ulos tonttuja odottamaan.

Toivottavasti tontut vielä liikkuvat hakemassa näiden lasten kirjeitä, joiden äidit eivät tiedä pukin sähköpostiosoitetta :)





maanantai 5. marraskuuta 2012

Kakkuja kakkuja, enemmän kakkuja..

Tässä osiossa on tekemiäni kakkuja. Kaikki koristeet ovat itse tekemiäni.

 

Elian nimpparikakku


 Pääsiäiskakku vuodelle 2010



 Kinuskikakku täytteenä kuningatarmousse.





 Mansikka-raparperikakku


  Tropiikin suklaakakku


Mangokakku Elian nimppareille 



 Daimkakku vauvakutsuille



 Mustikkainen merirosvokakku

Uusia tuotoksia


Uusimpia tuotoksia

 

  Tälläinen palmikkopipo valmistui viikonloppuna Elialle. Tupsu pipoon olisi saanut olla huomattavasti isompi, joten sen luultavasti vielä vaihdan.Pipo Isoveljestä 4,5 puikoilla.

Villurit itelle


Vihdoinkin sain itselleni tehtyä sukat. Sukkia teen paljon vuoden aikana lahjaksi mutta itselleni olen huono niitä neulomaan. Nämä ovat tehty Novitan Puro- langalla. Lanka ei varmasti ole paras mahdollinen sukkalanka mutta langan värit olivat niin ihanat, että oli pakko kokeilla.Käytössä tämäkin tulee sitten testattua.

 

Ässälapaset


Nämä valmistuivat lokakuun alkupuolella ja menivät nimpparilahjaksi Ässäjuniorille.




 Pienet Ässälapaset kummipojalle synttärilahjaksi. 


Lehtikori


Virkkaaminen matonkuteista kuokutti itseni totaalisesti. Nyt syntyi lehtikori. Kori on halkaisijaltaan n.35cm ja korkeutta samanverran.

Matonkuteista virkattumatto




Pitkään olin haaveillut tästä virkatusta Juhannusruusumatosta. Suurityö sai aina luopumaan ajatuksesta, kunnes eräs päivä satuin menemään käsityöliikkeeseen. Aluksi katsomaan valikoimaa mutta yllättäen matkaan tarttui yli kolmen kilon pussi selvittämätöntä kudetta. Lyhyt hermoisena ihmisenä, maton aloittaminen meinasi loppua jo ennen kuin ehti edes alkaa.Siinä sitä selvittelyä piisas. Matto itsessään oli kiva, helppo ja nopea tehdä. Näitä tulee varmasti tehtyä useampia.






Matto pääsi keinutuolin alusmatosi, johon se mielestäni sopi hyvin.

sunnuntai 4. marraskuuta 2012

Puikkojen tuotoksia vuosien varrelta


Täältä löytyy vuosien varrelta neulottuja tekeleitä. Osassa on mukana linkki ohjeeseen.

 

 

Tytön neuletakki



Tämän neuletakin olen neulonut poikani odotusaikana, kun tykäistyin malliin. No poikahan sieltä tuli eikä ollut malli ihan pojalle sopiva, joten takki odottaa kaapissa vielä saajaansa :)